Minun hengitystarinani
Hengitys on elämän perusedellytys ja vähän käytetty voimavara. Se kulkee mukanamme jokaisena hetkenä, päivällä ja yöllä, silloinkin kun emme ajattele sitä lainkaan. Hengitys on yhtä aikaa automaattinen ja tietoinen toiminto. Se tapahtuu itsestään, mutta voimme myös vaikuttaa siihen.
Hengitys on ensimmäinen asia, jonka teemme syntyessämme ja viimeinen asia, jonka teemme lähtiessämme tästä elämästä. Olen saanut nähdä lasteni ensimmäiset hengenvedot. Olen myös ollut läsnä hetkessä, jolloin läheinen ihminen ottaa viimeisen hengityksensä. Näissä hetkissä hengitys näyttäytyy sellaisena kuin se on: elämän alkuna ja loppuna.
Suurimman osan elämästäni en kiinnittänyt hengitykseeni juuri mitään huomiota. Kaikki muuttui, kun luulin sairastuneeni astmaan ja aloin perehtyä hengitystyöskentelyyn, hengityksen fysiologiaan, anatomiaan, hengityskaasuihin ja nenähengityksen merkitykseen. Mitä enemmän opin, sitä enemmän hämmästyin.
Ja samalla heräsi kysymys: Miksi tästä ei puhuta enemmän?
Emme opi käyttämään työkalua, joka kulkee mukanamme syntymästä viimeiseen hengenvetoon, ja jonka käyttö ei maksa mitään.
Mitä enemmän olen oppinut, sitä enemmän olen ymmärtänyt, ettei hengityksessä ole kyse pelkästään hapesta. Todellisuudessa hiilidioksidi on yksi hengityksen tärkeimmistä yhteistyökumppaneista. Ilman hiilidioksidia happimolekyylit eivät irtoa solujen ja kudosten käyttöön, ja silloin voimme tuntea hapenpuutetta, vaikka meillä olisi riittävästi happea.
Toinen hengitykseen liittyvä kaasu on typpioksidi. Sitä muodostuu erityisesti nenäonteloissa, minkä vuoksi nenähengityksellä on niin suuri merkitys. Typpioksidi auttaa laajentamaan verisuonia, tukee verenkiertoa ja osallistuu hapen tehokkaaseen kuljettamiseen. Samaan typpioksidiin perustuu myös Nitro ja Viagra.
Olen myös oppinut, kuinka paljon varhaiset kokemukset voivat vaikuttaa siihen, miten ihminen hengittää ja miten helposti tietyistä tavoista tulee huomaamattamme normaaleja.
Kun olemme jännittyneitä, hengitys muuttuu. Ja myös päinvastoin: muuttamalla hengitystä voimme vaikuttaa siihen, miltä meistä tuntuu.
Nyt haluan jakaa hengityksen taikaa eteenpäin. Ei siksi, että hengitys olisi ratkaisu kaikkeen, vaan siksi, että se on asia, johon pystymme itse vaikuttamaan.
Ja elämä voi olla varsin huvittavaa.
Kouluaikoina kemia ei todellakaan kuulunut lempiaineisiini. Rehellisesti sanottuna en olisi koskaan uskonut, että jonain päivänä innostuisin hiilidioksidista, typpioksidista ja hengityskaasuista. Jos joku olisi silloin kertonut minulle, että tulisin vapaaehtoisesti lukemaan kaasujen osapaineista ja pohtimaan hiilidioksidin merkitystä elimistössä, niin en olisi uskonut. Mutta tässä sitä ollaan.
Elämä osaa yllättää.