Minun hengitystarinani
Hengitys on ensimmäinen asia, jonka teemme syntyessämme ja viimeinen asia, jonka teemme lähtiessämme tästä elämästä. Se kulkee mukanamme jokaisena hetkenä, päivällä ja yöllä, silloinkin kun emme ajattele sitä lainkaan. Hengitys on yhtä aikaa automaattinen ja tietoinen toiminto. Se tapahtuu itsestään, mutta voimme myös vaikuttaa siihen.
Olen saanut nähdä lasteni ensimmäiset hengenvedot. Olen myös ollut läsnä hetkessä, jolloin läheinen ihminen ottaa viimeisen hengityksensä. Näissä hetkissä hengitys näyttäytyy sellaisena kuin se on: elämän alkuna ja loppuna.
Silti suurimman osan elämästäni en kiinnittänyt hengitykseeni juuri mitään huomiota.
Kaikki muuttui, kun luulin sairastuneeni astmaan ja aloin perehtyä hengitystyöskentelyyn, hengityksen fysiologiaan, anatomiaan, hengityskaasuihin ja nenähengityksen merkitykseen. Mitä enemmän opin, sitä enemmän hämmästyin.
Ja samalla heräsi kysymys: Miksi tästä ei puhuta enemmän?
Miksi emme opi käyttämään yhtä työkalua, joka kulkee mukanamme syntymästä viimeiseen hengenvetoon, ja jonka käyttö ei maksa mitään?